Verkkokoulutusten tuotanto

TicTac on verkkokoulutusten tuotannon asiantuntija.
Meiltä saa apua esimerkiksi
verkkokurssien, opetusvideoiden sekä
luento- ja työpajamateriaalien
toteutukseen.

 

OTA YHTEYTTÄ

Me hallitsemme verkko-oppimisen

Rakenne

Suuri hanke edellyttää kokenutta projektipäällikköä, joka osaa esittää oikeat kysymykset. Kaikki alkaa aloitustapaamisesta, ja yhteydenpito jatkuu tiiviinä koko hankkeen ajan. Voit siis olla luottavaisin mielin hankkeen etenemisestä.

Luovuus

Meillä on käsikirjoittajia, suunnittelijoita ja kuvaajia, jotka elävöittävät oppisisältöjä. Käymme myös läpi parhaat toteutustavat, koska kaikki sisällöt eivät välttämättä sovellu verkko-oppimiseen tai videoihin. Teemme aina parhaamme, jotta lopputuloksesta tulisi yhtenäinen ja oppijoita sitouttava.

Tuotanto

Koulutustuottajamme koostavat koulutukset helppokäyttöisiksi ja tarvittaessa esteettömiksi. Meiltä saa apua esimerkiksi tiedostomuunnoksiin, käännöksiin, tekstityksiin, spiikkauksiin sekä LMS/LXP-alustalla julkaisemiseen.

Kokonais- vai erillishanke?

Meillä on pitkä kokemus eriaiheisten ja -muotoisten verkkokoulutusten luomisesta – olipa kyse hoitohenkilökunnan kansallisista ohjeistuksista tai kansainvälisten yritysten pelinomaisista kursseista. Joskus käytössä on puolivalmis pohja, ja joskus kirjoitamme, suunnittelemme ja tuotamme kaiken alusta lähtien itse. Toisinaan autamme vain suuren oppimispanostuksen pienessä osahankkeessa.

Suuret hankkeet

Verkko-oppimishankkeeseen voi sisältyä pelejä, videoita, tekstejä ja vuorovaikutteisuutta. Joskus tarvitaan myös täydentäviä työpajoja ja luokkahuonepohjaista opetusta.
Seminar

Pienet hankkeet

Koulutus voidaan ehkä toteuttaa kyselymuotoisena viiden minuutin kurssina. Tai ehkä teillä on jo valmis PowerPoint, joka on tarkoitus muuttaa verkkokoulutukseksi. Joskus pienimuotoisuus on paras vaihtoehto.
Seminar

Prebaked – 80-prosenttisesti valmiita koulutuksia

Osa aiheista on varsin yleisluontoisia, kuten tietoturva tai GDPR. 80-prosenttisesti valmiisiin prebaked-koulutuksiimme tarvitsee lisätä vain organisaatiokohtaiset tiedot. Helppoa kuin mikä!
Seminar

Konsulttipalvelut

Tarvitsetteko apua vauhtiin pääsemisessä? Konsulttimme voivat auttaa. Tarjoamme muun muassa verkko-oppimistuotantoihin liittyviä koulutuksia, työpajoja ja malleja. Ota yhteyttä, niin kerromme lisää!
Seminar

Työpajat

TicTac tarjoaa tarpeisiinne räätälöityjä työpajoja, joista saa tietoa ja inspiraatiota verkko-oppimisen eri osa-alueista.
Seminar

Mallit

Storyline 360:een saa oman brändi-ilmeen mukaisia design- ja vuorovaikutusmalleja, joiden ansiosta kurssit näyttävät automaattisesti hyviltä kautta linjan.
Seminar

Koulutus

TicTac järjestää kursseja verkkokoulutusten sisällöntuotannosta. Tarjolla on puolen päivän kurssi etänä tai paikan päällä Malmössä.

Lisäpalvelut

TicTac tarjoaa useita lisäpalveluita. Ne voivat olla osa suurempaa hanketta tai erityistarpeisiin hankittavia palveluita. Palveluvalikoima näkyy alapuolelta. Etkö tiedä, mistä aloittaa? Autamme toki alkuun pääsemisessä!
Seminar

Taustakerronta

Kertojanäänen lisääminen parantaa verkkokoulutusten saavutettavuutta ja lisää niiden arvoa. Meiltä löydät sopivan ammattispiikkerin.
Seminar

Kuvitukset

Projekteihimme sisältyy tietty määrä peruskuvituksia. Jos haluatte kuvittaa skenaarioita ja/tai ympäristöjä, TicTac voi auttaa niissäkin.
Seminar

Valokuvat

Toteutamme kuvauksen, josta saadaan 5–30 kuvituskuvaa. Niitä voidaan käyttää skenaarioissa tai samastumispinnan luomiseksi.
Seminar

Animaatiot

Lyhyt video, jossa on infografiikkaa ja/tai pelkistettyjä graafisia hahmoja. Soveltuu hyvin tietyn skenaarion visualisointiin, aiheen esittelyyn tai asioiden selittämiseen yleistasolla.
Seminar

Trailerit

Johdantovideo koulutuspanostuksen tarkoituksesta tai traileri, jolla houkutellaan osallistujia ja jota voi jakaa muissa kanavissa.
Seminar

Käännökset

TicTac tarjoaa lisäkielten hallinnointia ja käyttöönottoa. Käännökset on mahdollista teettää omilla nykyisillä toimittajillanne tai TicTacin käyttämällä ulkopuolisella kumppanilla.

Ota meihin yhteyttä

Ota meihin yhteyttä

Täytä yhteystietosi, niin palaamme asiaan.

×

Ota meihin yhteyttä

Täytä yhteystietosi, niin palaamme asiaan.