Oppimista kuvaava Benjamin Bloomin taksonomia on erittäin suosittu niin koulussa kuin työpaikoillakin. Meiltä kysytään usein Bloomin ajatusten hyödyntämisestä, ja olemme juuri tekemässä aiheesta videota. Sitä odotellessa tarjoamme maistiaisen The Learning Journey -lehdestämme.
Bloomin porrasmalli lähtee siitä, että omat oppimistavoitteet järjestetään niihin liittyvien aktiivisten verbien pohjalta. Tavoitteena on siis se, että osallistuja kykenee toimimaan verbin mukaisesti.
Verbit ovat seuraavat:
- Muistaa. Osallistuja kykenee palauttamaan mieleen faktoja ja toistamaan jonkun toisen määritelmän tietystä periaatteesta. Esimerkki: Osaan kertoa, mikä budjetti on.
- Ymmärtää. Osallistuja osaa ilmaista asian omin sanoin. Hän osaa selittää periaatteen antamalla esimerkkejä sen käytöstä muilla osa-alueilla. Esimerkki: Osaan kuvailla jonkin muun kuin lukemani budjetin, esimerkiksi omani.
- Soveltaa. Osallistuja osaa tehdä asioita saamiensa oppien pohjalta ja käyttää periaatetta tositilanteessa. Esimerkki: Osaan laatia budjetin pohjatietojen perusteella.
- Analysoida Osallistuja näkee faktojen välisiä yhtymäkohtia ja osaa purkaa asioita pienempiin osatekijöihin kokonaisuuden ymmärtämiseksi. Esimerkki: Ymmärrän, miten yksittäinen budjettikohta vaikuttaa koko budjettiin.
- Arvioida Osallistuja osaa tehdä omia päätelmiä, koostaa uusia kokonaisuuksia ja rakenteita ja yhdistää useita periaatteita uudeksi toimivaksi strategiaksi.Esimerkki: Ymmärrän, onko budjetti hyvä vai huono, ja miksi niin on.
- Luoda Osallistuja osaa luoda täysin uusia kokonaisuuksia ja strategioita ja on yltänyt innovoinnin ja tutkimuksen tasolle.
Ota yhteyttä, niin kerromme lisää!